perjantai 30. maaliskuuta 2018

Pääsiäiskahvit

Honkkarin rouva päätti tänä vuonna juoda pääsiäisen leivoskahvit vintin lekottelunurkkauksessa.

Aijemmin päivällä hän oli hakenut narsisseja kukkakaupasta ja pajunkissoja lenkkipolun varrelta.

Pääsiäiskoristeet ja suloisen perintöliinan hän laittoi esille jo alkuviikosta.

Kahvittelun jälkeen rouva aikoo köllähtää divaanille lukemaan puutarhalehteä.

Toivottavasti kahvi on jo valmista, nyt täytyy mennä hakemaan pannu...

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Roomboxit, viikko 12

Kirsin boxissa kirjaston puoleisen peräseinän kirjahylly on asennettu.
.
Oman boxini peräseinän hyllykön kanssa kävi vahingossa tuuri, jota voisi väittää tarkaksi suunnitelmaksi. Tein ensin kaapiston Bilteman sytyketikuista juuri niin leveäksi, kuin tikut pituudeltaan ovat. Reunaan jääneeseen aukkoon tein samoista tikuista hyllykön sivuosat ja niiden väliin sellaiset hyllyt kun koloon mahtui. Vaan kuinkas sattuikaan, hyllyn kolo on juuri Angrybirds-kotelon kokoinen. Mittaamalla en varmaan olisi päässyt yhtä tarkkaan lopputulokseen! :) Nyt vihainen lintu on ylähyllyllä ja sen kotelo alahyllyllä lelulaatikkona.

Vaikka Tinan ja Anetten boxissa on kyse lelukaupasta, purkka-automaatista voi ostaa suun makeaksi.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Roombox, viikko 11

Tinan ja Antun lelukauppaboxin peräseinän myyntihylly on maalattu harmaaksi.
 
Kirsin boxin kirjahylly täyttyy vanhoilla kirjoilla. Vähän resuisia ovat, mutta selkeästi arvokkaita kirjasarjoja. 
 
Lastenhuoneboxissa on pari uutta lastenkirjaa ja muutama uusi Muumi-lehti.

perjantai 16. maaliskuuta 2018

Turun Nukkekoti- ja Nukkemessut

Lauantaina (17.3.) aamulla klo 10.00 avataan Turun messukeskuksen ovet eli tämän kevään nukkekotimessut pyörähtävät käyntiin. Perjantai iltani kului messukeskuksessa Kimalaisen kanssa myyntipöytäämme (pöytä nro 15) valmiiksi laittaessa.

Huonekaluvalikoimassamme ovat uusia nämä Kimalaisen tekemät pöydät, joissa on alataso.

Muitakin mööpeleitä on Kimalaisen verstaalla syntynyt, myös pieni valikoima huonekaluja Lunby-kokoa.

Osassa sängyistä on patjat, peitot ja tyynyt, useampaankin sisustustyyliin on vaihtoehtoja.

Kaikenlaista tarpeellista tavaraa nukkekotiin on tarjolla lauantaina ja sunnuntaina klo 10-17.

Tervetuloa Turkuun!

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Turun Nukkekotimessut 17.-18.3.2018

Kevät on edennyt niin pitkälle, että ensi viikoloppuna on Turun Nukkekoti-ja Nukkemessujen aika. Messut ovat Turun messu- ja kongressikeskuksessa samassa hallissa Turun Rahan Päivän sekä Old Toy Swap-messut/Wanhat lelut tapahtuman kanssa. Samaan aikaan messukeskuksessa on myös Turun Kädentaito- sekä Turun Taide- ja Antiikkimessut.

Tänäkin vuonna osallistun messuille Kimalaisen, siskoni ja siskontytön valmistamien tuotteiden kanssa. Myyntipaikkamme sijaitsee B-hallissa, pöytämme numero on 15. Myynnissä on jälleen mattoja, mööpeleitä ja muuta tarpeellista tavaraa nukkekotiin.

Kimalainen on tehnyt markkinoille mm. röykkiön sänkyjä. Nämä sopivat niin 50-luvun sisustukseen kuin modernimpaankin nukkekotiin.

Minun työmaanani on ommella näihin sänkyihin päiväpeitot, tyynyt ja patjat... valmista pitäisi olla viimeistään perjantaina, jolloin menemme laittamaan pöydän ojennukseen.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Roomboxit, viikko 10

Lastenhuoneessa uusi hylly odottaa kirjoja ja leluja. Keskelle jätin isomman kolon josko siihen laittaisin ripustuskoukun ja jotain roikkumaan. Saattaa siihen tulla hyllykin, aika näyttää.

Kirsin boxissa isoäidin perintökaffekaluston sokerikko löytyi ja se oli pakko ottaa esille!

Tinan ja Anetten lelukaupan myyntitiski on valmis, se on maalattu harmaaksi. Takaseinän hyllystöä on muokattu. (Pullot hyllyjen päällä ovat painoina liiman kuivumisen ajan.)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Roomboxit, viikko 9

Kirsin boxin kirjahylly on alkanut täyttyä, ensimmäinen opus on juhlavasti paikallaan.

Tinan ja Antun lelukaupan myyntitiski alkaa hahmottua, sanoisin jopa, että se on jo hyvässä vaiheessa.

Oman boxini lipastoon tein vetimet tähtinapeista. Keinuhevosen siirsin tänne Honkkarista, sillä siellä ei lapsia asu eikä tule asumaan.