keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Ainot ja Reinot

Osallistuin viime viikonloppuna Aboa Vetus & Ars Nova museossa järjestettyyn Ainot & Reinot nukkekotikurssiin. Kurssin ohjaajana toimi Maria Malmström.

Voitte kuvitella, että kurssin alussa koin synkän hetken, kun huomasin silmälasieni olevan kotona. Siinä oli itku lähellä... Onneksi minua vastapäätä istuneella kurssilaisella oli lainata "suurennuslippa" ja sain kuin sainkin aloitettua kurssin muiden mukana. Vielä kerran iso kiitos tuolle kurssilaiselle, pelastit päiväni!!

Aikaa kurssille oli varattu 5 tuntia. Nopein kurssilainen teki siinä ajassa kolmet Reinot. Minä sain samassa ajassa Reinot valmiiksi ja Ainot lähes valmiiksi. Ainojen tupsujen huovuttaminen ja reunanauhojen liimaaminen jäi kotitöiksi. Nyt Ainotkin ovat valmiit!

Kesäkodin valkoiseksi suunnitellussa oleskeluhuoneessa on värimaailmassa menossa uudet tuulet, siniset huonekalut ovat vallanneet huoneen. Sininen kaappi on vanhaa varastoa, kirjahyllyn ensimmäisestä versiosta tuli sininen ja parin vuoden takainen sohvakokeilukin sattuu olemaan saman värinen. Aijemmin kutomani matto ja shamppoopullon korkki sivupöytänä muuttivat värimaailmaa hieman hempeämmäksi. Tästä sisustus lähtee liikkeelle, muutama pikkuesinekin on jo paikoillaan, Reinot niiden mukana.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivän yllätys

Honkkarin rouva päätti ilahduttaa puolisoaan ystävänpäivänä. Puoliso sai lahjaksi julisteen. 

Yhteistuumin päätettiin sijoittaa juliste kylpyhuoneen seinälle, missä siitä on iloa vuoden jokaisena päivänä.
Hauskaa Ystävänpäivää kaikille nukkekotiblogien ystäville!

maanantai 8. helmikuuta 2016

Kirjahylly

Tämän "Lundby-kokoisen" kirjahyllyn valmistamisessa tarvitaan työkaluiksi ainoastaan kynä, viivotin, sakset ja pensseli.

Joulun alla (Skanssin Tokmannissa Turussa) oli tarjouksessa Pepsodent-hammasharjat. Tarjous oli ilmeisen hyvä, sillä käydessäni liikkeessä tarjouslaatikko ammotti tyhjyyttään. Vain siniset telineet, jossa hammasharjakotelot olivat olleet, olivat jääneet jäljelle. Hieman hämmästyneen näköisenä henkilökunta antoi minulle luvan ottaa osan "roskista" mukaani.

Jokunen viikko sitten istuimme siskoni kanssa "kirjahyllykerhossa". Arvata saattaa, että kun kahdella ihmisellä on 3 samanlaista runkoa käytössä, syntyy 6 erilaista suunnitelmaa... Mittauksien ja ideoinnin jälkeen siskoni kaivoi varastostaan pahvia, josta leikkasin tähän perushyllyyn takaseinät ja hyllyt. Pahvi oli juuri niin passelin paksuista, että edes liimaa ei tarvittu tämän hyllykön kokoamiseen.

Viimeisenä silauksena pahvipalojen maalaus ja paikoilleen asennus. Ensimmäinen kirjahylly on valmis!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Kärpässieniä 2

Piti tämäkin vaihtoehto kokeilla, vaikka jouluun on vielä aikaa...

 Seuraavaksi täytyy päättää koristelenko purkit rusetilla tai langalla vai jätänkö ne vihreiksi?

tiistai 2. helmikuuta 2016

Kärpässieniä

Myrkyllisissä tunnelmissa jatketaan eli tein pari kärpässieni-istutusta. Josko edellisen postauksen pullot ovat täynnä myrkkyjauhoa, niin täytyyhän sen jauheen olla jostain lähtöisin...

Hempeämpänä vaihtoehtona ajattelin näitä joulukoristeiksi. Siinä tapauksessa täytyy vielä maalata purkit tummanvihreiksi ja lisätä joulunpunainen rusetti...