lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi vaihtuu

Toivon kaikille blogini seuraajille Antoisaa Uutta Vuotta mineilyn ja kaiken muunkin mukavan tekemisen parissa!

tiistai 27. joulukuuta 2016

"Sikasiistejä mummojen tekemiä juttuja"

Mummot ja tekemänsä sikasiistit jutut ovat jo kotiutuneet Skanssin joulumyyjäisistä, mutta sen verran täytyy vielä palata tuohon tapahtumaan, että julkituon tämän parhaan asiakaspalautteen koskaan. Hymyn huulilleni saa edelleen tuo otsikon lause, jota kaksi pikkuneitiä oli kuulemma käyttänyt houkutellessaan äitiään mukaansa katsomaan pöytäämme. Voiko parempaa mainoslausetta kuvitella?


tiistai 13. joulukuuta 2016

Skanssin joulumyyjäiset

Olemme Kimalaisen kanssa myymässä kaikenlaista tarpeellista tavaraa nukkekoteihin Turussa, Skanssin joulumyyjäisissä kauppakeskuksen 2. kerroksessa. Myynnissä on myös Kimalaisen viiluintarsiatuotteita sekä tekstiilitöitäni 1:1 koossa. 
Myyjäiset Skanssissa jatkuvat perjantaihin 23.12.2016 asti, olemme paikalla ma-la klo 10.00-21.00 ja su 11.00-21.00.  

Tervetuloa!

maanantai 5. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän puuhia

Kesäkodissa valmistaudutaan itsenäisyyspäivän iltajuhliin. Juhlat tarkoittavat tässä tapauksessa illan televisiolähetyksen seuraamista suklaata napostellen ja viiniä siemaillen. Mukana juhlapukuja tuomaroimassa on Kesäkodin emännän ja kissan lisäksi myös talon uusin asukki eli tuo lattialla makoileva pikkuinen koira.

Kynttilänjalat ovat jo ikkunalla, vielä täytyy etsiä kynttilät ja hakea tulitikut.


perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukortit näkyviin

Englantilaisista tv-sarjoista tuttu tapa laittaa joulukortit esille seinälle ripustettavaan rusettinauhaan on aina viehättänyt minua. Tänä vuonna päätin toteuttaa idean ainakin nukkekotikoossa eli tein rusettinauhat ja väkersin niihin kortit.

 Honkkarissa nauha on jo seinällä ja ompa posti tuonut sinne ensimmäiset joulutervehdyksetkin.

torstai 24. marraskuuta 2016

Vanhalinnan joulumarkkinat 27.11.2016

Tulevana viikonloppuna joulumarkkina-aika taitaa todenteolla alkaa joka puolella Suomea. Minä suuntaan nukkekotitavaroineni Liedon Vanhalinnan joulutapahtumaan sunnuntaina. Tapahtuman yhteydessä järjestettävät joulumarkkinat ovat avoinna klo 12-16 osoitteessa Vanha Härkätie 111, Lieto.

Nämä "tarjottimet" valmistuivat vartavasten Vanhalinnan joulutapahtumaan. En tosin ole ihan varma voiko noita tarjottimiksi kutsua, mutta jouluinen asetelma mielessäni liimailin esineitä alustaansa kiinni.

Jouluomenoita lautasella ja pipareita purkissa...

Joulutonttuja kolmeen suuntaan ja palloja neljänteen...

torstai 17. marraskuuta 2016

Suomen Kädentaidot 2016

Innostuin jälleen kutomaan mattoja. Ennen Tampereenreissutavaroiden pakkaamista kuvasin nämä pari täsmätyötä.
Kimalaisen valmistamat nojatuolit saivat väreihinsä sopivan maton.

Siskoni lankavarastosta löytyi juuri samansävyistä roosaa, kuin on lampun varjostimessa ja jalassa.

Itse tykästyin tähän hempeään väriyhdistelmään.


Kädentaitomessut järjestetään 18.-20.11.2016, tapahtumapaikkana on edelleen Messu- ja Urheilukeskus osoitteessa Ilmailunkatu 20.

Tapahtuman aukioloajat ovat:
- perjantai klo 10-18
- lauantai klo 9-17
- sunnuntai klo 10-17

Kimalainen on varannut myyntipaikan messuilta. Kimalaisen pöytä sijaitsee C-hallin perällä, paikan numero on P180. Myynnissä on Kimalaisen tekemien 1:1 viiluintarsiatöiden lisäksi valmistamiamme nukkekodintavaroita.

Tavataan Tampereella!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Harmaita hiuksia tietokoneiden kanssa

Jopa on kestänyt kauan tämä hiljaisuus blogissani. Tietokone, jonka korjaamosta palaamista ehdin riemuita ennen Suurta Snadia otti ja hajosi lopullisesti toimittuaan pari päivää. Sen jälkeen, jostain mystisestä syystä, sen enempää läppärimme kuin siskoni tietokonekaan ei ole päästänyt minua tililleni. Onnekseni päätin vielä viimeisenä oljenkortena kokeilla tätä ikivanhaa konetta... ja - da daa - täällä ollaan taas mukana blogimaailmassa!!

Toivottavasti päivittäminen onnistuu huomennakin, sillä tälläkin kertaa olin niin varma epäonnistumisesta, etten ottanut edes yhtään valokuvaa ennen koneen ääreen istahtamista. Perjantaina alkavat Tampereen Kädentaitomessut ja jotain uutta on tullut sinne väkerrettyä. Siitä enemmän huomenna - toivottavasti!

torstai 13. lokakuuta 2016

Intarsiapajat Suuressa Snadissa 22.-23.10.2016

Suuri Snadi lähestyy vauhdilla, mutta vielä ehdit ilmoittautua shakkilauta- ja taulupajoihin. Molemmat pajat järjestetään sekä lauantaina, shakkilautapaja klo 11-13 ja taulupaja klo 14-16, että sunnuntaina.
.
Kirsi Laitisen ohjaamissa pajoissa opitaan shakkilaudan/intarsiakuvan tekemisen niksit viiluintarsiatekniikalla. Tässä puutyötekniikassa ei järeitä työkaluja tarvita, terävä askarteluveitsi on "tärkein" työkalu.

Tarvikelista ja muu pajainfo toimitetaan ilmoittautuneille. Sitovat ilmoittautumiset pajoihin sähköpostilla kirsi@kimalainen.fi

Minulla on Suuressa Snadissa yhteinen myyntipaikka Kimalaisen kanssa, tänä vuonna pöytämme numero on N2/22. Tervetuloa pöytämme ääreen ihailemaan Kirsin tekemiä mini-intarsiatauluja, paljon muutakin on tarjolla. 
.

maanantai 10. lokakuuta 2016

Tietokone toimii, lopulta!!

Jopa vierähti aikaa tietokonetta korjaamosta odotellessa! Vaan minkäs teet, kun pienen luottokorjaamon väestä yksi henkilö on kesälomalla ja toinen sairaslomalla, niin ymmärrettävää on ettei se kolmas ehdi ihan kaikkea tehdä... Ja kun sitten vielä itsekin livistin kesäloman viettoon, niin siinä blogi väkisin hiljenee.


Nukkekotipuuhat eivät sentään ole olleet tauolla ihan yhtä pitkää aikaa. Omien tuotosten esittelyn asemesta aloitan kuitenkin näillä söpöillä keramiikkaminiatyyrien kuvilla. Molemmat kuvat on otettu (luvan kanssa) matkamuistomyymälästä Makarskasta, Kroatiasta.


Ylemmässä kuvassa on myynnissä olevia pikkutaloja (n. 4cm korkeita), joiden esillepano oli mielestäni hurmaava. Alemmassa kuvassa on pieni keramiikkataulu, jonka syvyys oli max 1½ cm, Aika täydellistä silmän pettämistä, vai mitä?

tiistai 16. elokuuta 2016

Valkoiset ruusut

Honkkarin rouva on lähdössä kohti Helsinkiä ja elokuvateatteri Orionia, sillä siellä esitetään Tauno Palon ja Helena Karan tähdittämä Valkoiset ruusut elokuva!  Kassi odottaa pakattuna...

Elokuvasta innostuneena rouva liimasi vintin kattoon valokuvajulisteita samaisesta elokuvasta.

 Kyllä rouvan nyt kelpaa herätä, kun aamulla ensimmäisenä voi ihailla rakastamaansa tähteä.

Olisikohan Vaarinmökin ikäneito voinut 50-luvulla uskoa, että Tauno Palon elokuvia esitetään valkokankaalla vielä vuonna 2016?

perjantai 12. elokuuta 2016

Kesää on vielä jäljellä

 Kesäkodin kattoterassilla kesäiset herkkuhetket ja lomanvietto jatkuvat edelleen.

Illan hämärtymistä ei kylläkään huomaa valonheittäjän loimotuksessa. Kovin tunnelmallinen tämä valo ei ole. Siispä tänne täytyy hankkia paljon kynttilöitä ja lisää kasveja ja kunnollinen tuulensuojaseinämä ja ja ja ...

"Ai kukako kiiruhti pöydän yli terassin parhaalle paikalle ja kaatoi siinä sivussa jäätelöannoksenkin? En ainakaan minä!"

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Mökille sähköt?

Piipahdin menneellä viikolla Kodin 1-myymälän Raision liikkeen loppuunmyynnissä. Varsinaisesti etsimääni tuotetta en löytänyt, mutta sen sijaan leluosastolla oli vielä tämä yksi Lundby-lamppupakkaus. Riemuissani laitoin 40% alennuksessa olleen paketin ostoskoriini ja suuntasin kassalle Kesäkodin uusi valaistus mielessäni.

Saapa nähdä kävikö tässä niinkuin Sulo Vilenille, että ostin kun halvalla sain! (vaikkei toimimisesta ole varmuutta...) No, sähköllä tai ilman, nuo lamput ovat juuri oikean väriset Kesäkotiin eli hukkareissusta ei tullutkaan hukkareissua.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Keittiön kaapisto

Vaarinmökin peräseinän kaapisto on vihdoin valmis!

Kaapisto ja työtaso on tehty Bilteman sytyketikuista ja ovet sekä laatikot teepaketin pahvista. Työtason pinta on ilmastointiteippia, hantaakeina on helmet.

Onnellinen Ikäneito on järjestänyt keittiönsä hieman uuteen uskoon. Halkolaatikosta piti luopua, muuten kaikki entiset mööpelit sopivat lähes vanhoille paikoilleen.

Niin, tai onhan keittiössä jotain uuttakin, sillä Tauno-Armaan kanssa kirkonkylällä käydessä tuli Ikäneidon poikettua huutokaupassa. Sieltä tarttui matkaan mukaan tuolit, vähän kuluneet, mutta oikein mukavat istua.

 Voi tätä onnen päivää! Kyllä nyt kelpaa ryhtyä kesäkeiton keittoon, kun on tilaa työskennellä... 

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Nyplätty verhokappa

Sunnuntaina suuntasin nypläystyyny kainalossa Ulvilaan, sillä menin siskoni kanssa kahden päivän "tehokurssille" tätimme luokse. Tätimme on nyplännyt paljon, minä jonkun verran (yli 30 vuotta sitten), siskoni ei ole nyplännyt koskaan. "Kurssin" alussa minulla oli tyynyssä edelleen kiinni vanha työ, sillä kaikki muistikuvat työn tekemisestä olivat vuosien saatossa kadonneet mielestäni. Siskolla oli mukana tyhjä nypläystyyny ja vakaa suunnitelma nyplätä nukkekotiin verhokappa.

Täti oli etsinyt siskolleni valmiiksi aloitusmallin. Vaikka ikkunan leveys oli jäänyt mittaamatta siskon työ eteni määrätietoisesti, oppimisen ja erehdyksen kautta. Tomera opettajamme piti huolen siitä, että virheet purettiin pois ja sama kohta nyplättiin uudelleen ja oikein!

Sunnuntai-iltana siskoni ensimmäinen-koskaan nypläystyö oli päättelyä vaille valmis!! Valokuvahan siitä oli otettava. Maanantaina siskoni siskoni teki samalla mallilla myös minun nukkekotiini verhokapan. Jaa, että mitä minä tein samaan aikaan? Nypläsin ja riistin, nypläsin taas ja riistin taas, mutta sain kuin sainkin lopulta tehtyä yhden mallikerran verran vanhaa työtäni eteenpäin.

Tuhannesti kiitos vielä kerran tädillemme noista riemastuttavista kurssipäivistä!! Jatkokurssi ja sivuverhot ovat jo haaveissa...

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kasnäs ja Baltic Jazz

Honkkarin herrasväen joka kesäisiin kuvioihin kuuluu Baltic Jazzin varaslähtökonsertti Kemiönsaaren Kasnäsissä. Jazzviikonloppuna heillä on myös tapana kiertää paikalliset pikku puodit, niin nytkin. Pari kassia, täynnä uskomattoman upeita tuomisia, odottaa vielä tyhjentämistä. Kalakaupan mukavalta rouvalta ostetut herkut ovat sentään jo jääkaapissa.

Hmm, aika vauhdikas on tainnut herrasväen kotiintulo olla, sillä kynttilä näkyy pudonneen hyllyltä ja toinen on putoamaisillaan...

Leikkelin ja liimasin kassit parin vuoden takaisesta jazzfestivaaliesitteestä.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Tuliaisista lampunvarjoja

Turkista tuliaisiksi saamistani korutarvikkeista ensimmäiset on käytetty. Kartion malliset osat päätyivät lampunvarjostimiksi. Kuvan jakkara on Kimalaisen valmistama.

Pikkuruisen lampun jalkana on helmi. Kooltaan nämä lamput ovat passeleita Lundby-mittakaavaan eli ne päätyivät Kesäkotiin.

Kesäkodin keittiössä yksi lampuista on aijemmin tekemäni "hammasharjojenmyyntitelinehyllyn" päällä. Riemunkirjava hylly taisi jäädä valmistuttuaan kuvaamatta. Hyllyn täyttäminen on vielä vaiheessa...

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Turun Käsityöläismarkkinat 30.6-3.7.2016

Turun Aurajokivarressa  järjestetään jälleen viikon lopulla Käsityöläismarkkinat. Edellisvuosien malliin Kimalaisen markkinapaikka on Vähätorilla, joen puoleisessa reunassa vanhan kirjaston lähellä. Myynnissä on Kimalaisen intarsiatöiden lisäksi myös nukkekodin tavaroita. Käsityöläismarkkinat ovat avoinna to-pe klo 12.00-20.00 ja la-su klo 10.00-18.00.

Juhannusheilan pettämän ja jättämän nukkekodin asukkaan kyynelten kuivaamiseen paperinenäliinat ovat iso apu. Nenäliinalaatikoiden lisäksi markkinapöydällä on tarjolla paljon kaikenlaista tarpeellista tavaraa nukkekotiin.

Honkkarin rouvalla ei tällä hetkellä sydänsuruja ole, mutta parempi on silti pitää nenäliinalaatikko käden ulottuvilla, varmuuden vuoksi.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhlitaan Jussia

Kukkahattu tanassa ja korkkarit jalassa
vai
 kukkahattu vinossa ja korkkarit kenossa?
 Jomminkummin lähdettiin Lahjatalosta juhannuksen viettoon...

Leppoisaa juhannusta kaikille blogini lukijoille!

torstai 16. kesäkuuta 2016

Lahden markkinoilta

Nämä ihanuudet ostin Lahden nukkekotimarkkinoilta. Uskomattoman pikkutarkasti tehdyt hedelmät ja vihannekset ovat englantilaisen massataituri Angie Scarrin tekemiä. Nuo osin kuoritut appelsiinit ovat vertaansa vailla.

Banaaninkuori oli ihan pakko ostaa, enkä noita sipulinippujakaan voinut vastustaa. Paprika ja sipulit ovat sentään täsmähankintoja.

Nyt Vaarinmökin Ikäneidon sipulipussissa on lopultakin sipuleita!

Taustalla näkyy pieni kulmaus Ikäneidon keittiöremontin vaiheesta. Keittiön takaseinän mittaisen kaapiston päällä oleva työtaso sai tänään sinkkipintansa eli päällystin tason ilmastointiteipillä ja maalasin pöytälevyn etureunan harmaalla. Alaosa kaipaa vielä maalia ja kaappien ovia.

Vappuun on vielä aikaa, mutta, mutta... tämänkin oli niin söpö, että se päätyi ostoskoriini.