maanantai 22. kesäkuuta 2015

Turun Käsityöläismarkkinat 25.-28.6.2015

Turun Aurajokivarressa järjestetään jälleen tulevana viikonloppuna Käsityöläismarkkinat.

Vanhaan malliin Kimalaisen markkinapaikka on Vähätorilla, joen puoleisessa reunassa, vanhan kirjaston lähellä. Myynnissä on Kimalaisen intarsiatöiden lisäksi myös nukkekodin tavaroita.
Käsityöläismarkkinat ovat avoinna to-pe klo 12.00-20.00 ja la-su 10.00-18.00.

Romanttinen ja hempeä -sanat sopivat kaiketi kuvaamaan näitä, nuorempi markkinaväki mielessä, ommeltuja tyynyjä. Tarjolla on paljon muutakin tarpeellista tavaraa nukkekotiin.

Tervetuloa Turkuun!


perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hauskaa Mittumaaria!

Tämän kissaneidon sekä juhannusaaton suurimman ruusunnupun kera toivon aurinkoista ja lämmintä juhannussäätä kaikille blogissani piipahtaville! Kuten kuvasta näkyy, pihamme juhannusruusujen kalenteri jätättää melkoisesti tänä vuonna.

Samalla esittelen Lahden hankinnoista osan n:o 3.

 Tämä vaalea söpöläinen on mielestäni ilmiselvä tyttökissa.

Kaverikseen kissaneiti sai tämän rehvakkaan herran.

Nämä huovutetut kissat löytyivat Pienen Haamun kaupan valikoimista.


torstai 11. kesäkuuta 2015

Lahdesta ostettua, 2.


Vaikka juhannus tekee tuloaan ja ensi pääsiäiseen on totisesti vielä aikaa, en voinut olla ostamatta tätä söpöä pääsiäisliinaa. Kaitaliina, jossa on ristipistotiput ja virkattu reunapitsi löytyi Kati ja Nina Aallon pöydästä.

Olisikohan Ikäneidon jo aika vaihtaa pääsiäisliinan tilalle jotain kesäisempää?

Taitaa olla niin, ettei neito edes huomaa liinaansa, sillä hänen ajatuksiinsa mahtuvat vain Tauno ja Tauno-Armas. Pikku Tauno-Armaan nukkuessa on aikaa istua hetkeksi ihailemaan isomman Taunon kuvaa.

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Lahdesta ostettua, 1.

Mitä ihmettä Vaarinmökin ikäneito touhuaa? Miksi hän makoilee ketarat taivasta kohti? Valokuva Tauno Palostako saa hymyn huulille ja posket punottamaan?

Ei suinkaan. Tällä kertaa ihailun kohteena ovat tuliterät villasukat! Ensi talvena eivät neidon varpaat palele eivätkä luut kolota.

Lahden nukkekotimarkkinoilta löytyneet, juuri passelin kokoiset, villasukat on neulonut Maija Rautiainen.

torstai 4. kesäkuuta 2015

Lahden miniatyyrimarkkinat 2015

Nukkekotimarkkinoiden kesäkauden avajaiset ovat Lahdessa lauantaina klo 10-16.

Markkinoilla, pöydällä numero 71, on myynnissä Kimalaisen, siskoni, siskoni tytön ja minun valmistamaa tarpeellista tavaraa nukkekotiin.

 Yksi uusista tuotteista pöydällämme on lattiatyyny.

 Tässä tyynyjen esittelyn hoitaa Honkkarin ikäneito.

Tervetuloa Lahteen!!