tiistai 1. joulukuuta 2015

Markkinoilta tallennettua

Turun nukkekotijoulumarkkinoilla kävi toimittaja Olga Pihlman tekemässä jutun sekä Ylen nettisivuille että Turun Radion lähetykseen. Tässä nettijuttu:


Kulttuuri

Paperisilppu muuttuu nukkekodin piparipurkiksi ja puusta syntyy minimaalinen pyykkipoika

Kun vuolee puusta nukkekotiin pyykkipoikaa täytyy olla tarpeeksi valoa ja tarkat silmät. Nukkekoteihin tavaroita tekevät saavat inspiraatiota vaikka kodista ympärillä tai omista haaveista.

Nukkekotiharrastajat saavat nukkekoteihinsa inspiraatiota vaikka oman kodin tavaroista. Nukkekotiin voi myös tehdä tavaroita, joita ei muuten voisi kotiin saada.
Materiaalina nukkekodin tavaroihin voi olla esimerkiksi paperisilppu tai muovailumassa. Turussa Abo Vetus & Ars Nova -museossa pidettiin lauantaina nukkekotijoulumarkkinat, jossa oli esillä muun muassa käsityönä tehtyjä nukkekodin tavaroita.


Nukkekodin purkki nukkekotijoulumarkkinoilla Turussa.
Paperisilpusta ja napista syntyy purkki nukkekotiin. Kuva: Olga Pihlman/ Yle
– Nukkekodin piparkakkupurkki syntyy paperisilpusta. Silppunauhasta kääritään rulla ja sen päälle laitetaan nappi. Inspiraatio tulee ihan, kun katsoo tavaroita kotona. Haaveissa on tehdä vielä jouluksi joululeivonnaiset, -laatikot ja piparipelti nukkekotiin, sanoo Nina Tuomisto.
Nukkekodin pyykkipoika nukkekotijoulumarkkinoilla Turussa.
Nukkekodin pyykkipoika on 6 mm pitkä. Kuva: Olga Pihlman/ Yle
– Pyykkipoika nukkekotiin syntyy puusta pienellä askarteluveitsellä vuolemalla. Tekemiseen tarvitaan hyvä näkö ja kirkas valo. Olen tehnyt noin kolmekymmentä vuotta nukkekotiin tavaroita. Nukkekotiharrastuksessa kiehtoo se, että voi tehdä vaikka sellaisia huonekaluja, mitä haluaa, mutta joita ei voi omaan kotiin saada, kertoo Mirka Salonen.
Nukkekodin lemmikeitä nukkekotijoulumarkkinoilla Turussa.
Nukkekodin lemmikit syntyvät huovuttamalla. Kuva: Olga Pihlman/ Yle
– Eläimet on tehty neulahuovutuksella. Nukkekodit on elämäntapa. Nyt suurin onnistuminen on ollut se, että olen pystynyt tekemään 0,5 millimetrin puikoilla kirjoneuletta ohuesta silkkiompelulangasta. Kaikki mitä haluaa, niin sen kyllä pystyy tekemään, vaikka se olisi aikaa vievää ja esteitä olisi paljon, kertoo Hanna Meronen.
Nukkekodin jouluruokaa nukkekotijoulumarkkinoilla Turussa.
Kuva: Olga Pihlman/ Yle
– Jouluvalmistelut ovat jo kovassa vauhdissa nukkekodissa. Kun muovailen massasta ruokia, siihen tarvitaan avuksi esimerkiksi neulaa. Kerran kokeilin tehdä ruokaa omaan nukkekotiin ja sen jälkeen tämä ruokien tekeminen vei mennessään, sanoo Mirja Leppänen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti