keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Näyteikkunaostoksilla

Meissenin vanhassa kaupungissa, Saksassa, oli antiikkiliikkeellä näin viehättävät näyteikkunasomistukset. Liike oli jo suljettu, kun kiertelin illansuussa kaupungilla eli arvailujen varaan jäi mitä aarteita sisällä olisikaan ollut.

Valitettavasti valokuvat ovat kurjia, sillä heijastumia tuli mukaan vähän joka suunnasta.

2 kommenttia:

  1. Kävitkö myös Posliinitehtaassa?
    Reissukuvat ovat aina mielenkiintoisia! Me käytiin kesällä 2012 siellä. Ja kierrettiin myös illansuussa vasta kaupunkia, kun paikat olivat jo kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehdasrakennukset nähtiin, olisi mielenkiintoista joskus käydä tehdaskierroksella. Posliiniäkin katseltiin vain näyteikkunoista.

      Poista