keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Happy Halloween!

Lähes tyhjillään olevassa Lahjatalossa piipahtanut Hemmo-haamu toivottaa hauskaa Halloweeniä kaikille blogini seuraajille!

perjantai 25. lokakuuta 2013

Vanhanpojanheittiö

Nukkekotiyhdistys järjesti Suuri Snadi tapahtuman yhteydessä minikalustekisan, jossa katettiin pöytä miniasuntomessuille.

Osallistuin kisaan yhteisellä työllä Kimalaisen kanssa, työmme nimi oli Vanhanpojanheittiö. Kisa oli ensimmäinen jossa olimme mukana. Heittiön pöytä sijoittui iloksemme viidenneksi.


torstai 24. lokakuuta 2013

Suuresta Snadista 2013

Kaksipäiväinen Suuri Snadi täytti odotukseni. Myyntipöydän takana seisomisen lisäksi kerkesin, ajan kanssa, kiertämään nukkekotinäyttelyt ja tutustumaan junaratojen maailmaan. Ehdin myös osallistua kynsilakkakukkapajaan. Kiitos vapaahetkistäni kuuluu pojalleni, siskolleni ja siskontytölle, jotka vuorotellen päivystivät myyjän paikalla.

Kiitos myös kaikille pöytämme ääressä pistäytyneille, iloisia juttutuokioita riitti jälleen!

Kaksipäiväisen tapahtuman ainoa "huono" puoli taisi olla se, että itselläni oli myös kaksi päivää aikaa tehdä ostoksia. Taisin vähän innostua...

Jokaiseen talooni löytyi jotain uutta. Ylläolevista kuvista puuttuu jalkalamppu, joka on jo Honkkarissa paikallaan. Muut esineet odottavat vielä sijoittelua ja kangas, kitit sekä printit työntouhuun ryhtymistä.

Snadin jälkeen, tiistaina, tuli vielä tehtyä syyslomalaisten kanssa retki Minilandiin eikä sieltäkään lähdetty pois tyhjin käsin.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Suuri Snadi 2013

Viikonloppuna 19.- 20.10. järjestetään Suuri Snadi pienoismalli- ja miniatyyritapahtuma Vantaan Energia-Areenalla osoitteessa Rajatorpantie 23, Myyrmäki, Vantaa. Areena on avoinna molempina päivinä klo 10-17.
 
Markkinoilla pöydällämme (N1/12) on myynnissä mattoja, mööpeleita ja muuta tarpeellista nukkekodin tavaraa. Matot ovat kutomiani, mööpelit Kimalaisen valmistamia ja muu tarpeellinen tavara minun, Kimalaisen, siskoni ja siskontytön tekemää.

Saksalainen tapa koristella koti ja pihapiiri syksyisin kurpitsoilla ja amerikkalainen halloweenkrumeluuri ovat päässeet osaksi myyntipöytämme antimia. 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Verhokappa ja kirjat

 
Sunnuntaina Turun seudun nukkekotikerhossa jatkettiin verhoteemalla. Tällä kertaa työvälineenä oli poimutuslauta. Myös kangasta, pitsiä, pahvia, liimaa ja hiuslakkaa tarvittiin tekemäni verhokapan valmistamiseen. Kapan yläosan kankaan liimasin verhotangon kehyspahviin kiinni. Alaosan kankaan poimutin vekkauslautaan ja lakkasin. Kun lakka oli kuivunut, irrotin kankaan ja liimasin sen kiinni kankaalla päällystettyyn pahvikoteloon.

Verhon tein Honkkarin ruokahuoneen ikkunaan. Ikkunaseinä on vielä tapetoimatta ja ikkuna listoittamatta eli kapan paikoilleen asennukseen menee vielä tovi.

Kangastilkkuni oli niin pieni ettei materiaalia riittänyt pitkiin sivuverhoihin. Kapan lisäksi sain tilkusta tehtyä kannet muutamaan kirjaan. Kaiketi laitan kirjatkin ruokahuoneeseen.

torstai 10. lokakuuta 2013

Lehtiurakka

Viimeisen vuoden aikana olen kerännyt 1:1 lehdistä sopivia kuvia nukkekodin viikkolehtien kansiksi. Kuvia ja printtejä olen myös saanut siskoltani ja Kimalaiselta. Tällä viikolla olen liimannut kaikki varastossa olleet kuvat (140 kpl) valmiiksi lehdiksi.

Vaarinmökin lehtihylly sai urakan jälkeen uutta täytettä. Nämä lehdet saavat olla hyllyssä niin kauan, että löydän jostain 50-luvun lehtien kansikuvia.

Honkkarissa ja Lahjatalossa on myös monta hyvää paikkaa nyt valmistuneille lehdille.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Avaimenperä

Taloon tarvitaan avain ja avaimessa on hyvä olla perä. Sama pätee nukkekotiinkin, siispä tuumasta toimeen. Punoin avaimenperän pellava- ja kalalangasta.

Lahjatalo liittyi muiden nukkekotieni joukkoon viime viikolla. Vaikka tapetit ja maalit puuttuvat, täytyi eteisnaulakko laittaa rekvisiitaksi avaimen tulevaan sijoituspaikkaan. Mitä lie Lahjatalon tuleva asukas ajatellut, kun on avaimen hankkinut, muttei lukkoa!  

tiistai 1. lokakuuta 2013

Päiväpeiton sovittelua

Honkkarin makuuhuoneen päiväpeiton tein samalla hiuslakkatekniikalla kuin Vaarinmökin verhot. Kuvassa koesovitus käynnissä. Sovittamisen jälkeen vein peiton sänkyineen paperin päälle ja suihkutin hiuslakkaa jalkopään kulmavekkeihin. Lakan kuivuttua irrotin nuppineulat ja toin sängyn takaisin paikalleen

Reunavekki ei johdu lakkauksesta vaan siitä, etten silittänyt kangasta ennen lakkausta. Ajattelin peitteen näyttävän luonnollisemmalta, kun siinä olisi vähän ryppyjä. Ei tainnut olla hyvä ajatus.

Honkkarin vintin väritys aiheuttaa aina vaan päänvaivaa. Nyt mietin sängyn takana olevan seinän väriä. Seinä näytti tosi plissulta valokuvassa uuden sängyn kanssa. Siksi laitoin mulperipaperiarkista värimallin puolikkaalle seinää. Pohdinnassa on tapetoisinko tuon päätyseinän oranssinpunaiseksi? Sängystä tulee turkoosi, mutta sen maalaan vasta kun olen saanut sängynvierushyllyt (=yöpöydät) valmiiksi. Nekin on tarkoitus maalata turkooseiksi.

Täytyy laittaa erikseen kuva näistä kirpparilta löytyneistä kengistä. Ne ovat niin kamalat, että ovat ihanat. Ja niin 70-lukua!!